Pekka Reinikainen Yrityksiä ymmärtää

Vaino on yksilökohtaisen sijasta yleisimmin kollektiivista

Maahanmuuttovirasto määritteli pari viikkoa sitten Irakin, Afganistanin ja Somalian alueet kokonaisuudessaan turvallisiksi. Ellei näistä maista kotoisin oleva turvapaikanhakija pysty todistamaan olevansa henkilökohtaisen vainon kohde, ja siksi oikeutettu turvapaikkaan, hänet voidaan palauttaa kotimaahansa.

Maahanmuuttoviraston linjauksen mukaan Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan on turvallista palata ”ilman että aseelliset selkkaukset sinänsä aiheuttavat vaaraa henkilölle hänen pelkän läsnäolonsa takia.”

Afganistan on ollut eriasteisessa poikkeustilassa viimeistään vuodesta 1979, jolloin Neuvostoliitto miehitti maan. Somalia romahti valtiona vuonna 1991, ja siellä on siitä lähtien sodittu eri tavoin. Irakissa Saddam Husseinin diktatuuri vaihtui epäjärjestyksen ja väkivallan kierteeksi vuonna 2003, kun Yhdysvaltain johtama liittouma valtasi maan.

Yhdessäkään kolmesta maasta ei tällä hetkellä ole hallitusta, joka kontrolloisi koko maan aluetta. Kussakin maassa toki on saarekkeita ja alueita, joissa väkivalta tai sen uhka ei ole arkipäivää. Samaan aikaan kaikissa maissa on, toisin kuin maahanmuuttoviraston linjauksessa sanotaan, pelkän läsnäolon vuoksi todellinen, sattumaan perustuva mahdollisuus joutua väkivallan kohteeksi tai päästä hengestään.

Yksikään kolmesta maasta ei todellisuudessa ole kokonaisuudessaan turvallinen.

Juuri nyt erityisen huomionarvoinen, pelkkään läsnäoloon perustuva turvallisuusriski on Irakista kotoisin olevilla. Osa Irakista on raakuudestaan tunnetuksi tulleen ISIS-järjestön hallussa. ISIS ja mahdollisesti jotkin muutkin tahot lähettävät muualle Irakiin mm. itsemurhapommittajia, joiden uhrit ovat pääosin satunnaisesti attentaatin kohteeksi joutuvia.

Irakissa kuolee ja haavoittuu lähes päivittäin ihmisiä, joita kukaan ei henkilökohtaisesti ole uhannut tai vainonnut, eikä edes nimenomaisesti yksilönä tarkoittanut tappaa. Sama koskee Afganistania ja Somaliaa, vaikka nämä tapahtumat eivät juuri nyt saakaan medianäkyvyyttä Irakia vastaavasti.

Tämän päivän pakolaisuus ei ylipäätään vastaa sitä turvapaikkaan oikeuttavaa pakolaisuuden määritelmää, jolle voimassaoleva pakolaisia koskeva kansainvälinen humanitaarinen oikeus ja kansallinen lainsäädäntö pitkälti perustuvat.

Henkilökohtaisen vainon sijaan hengen menetykseen tähtäävä vaino kohdistuu nykyisin kehen tahansa, joka terrori-iskun tapahtuessa sattuu olemaan sen vaikutusalueella. Sen sijaan että joku Kurdi tai Irakin Jesidi olisi henkilönä, yksilönä uhattu uskonnollisesta tai etniseen taustaan liittyvästä syystä, vainon uhka kohdistuu erottelemattomasti kaikkiin Kurdeihin tai Jesideihin.

Miljoonat eivät Lähi-Idässä ole pakolaisina siksi, että joku olisi, heitä yksilöinä vainotakseen, laittanut pistoolinpiipun heidän ohimolleen, tai hakannut keskellä yötä juuri heidän oveaan uhkauksia karjuen. He ovat pakolaisina mm. siksi, että todistettu ja todellinen vaino ja uhka ovat kollektiivisia.

Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM teki joulukuussa 2015 tutkimuksen Eurooppaan tulleiden irakilaisten keskuudessa. Yksi kysymyksistä koski ensisijaista syytä lähteä vaaralliselle ja kalliille matkalle kohti Eurooppaa.

80 prosenttia tutkituista irakilaisista vastasi ensisijaiseksi syyksi toivottomuuden: ”Ei mitään toivoa tulevaisuudesta”.

Samaan aikaan kun eri maiden maahanmuuttoviranomaiset punnitsevat onko joku turvapaikkaa hakenut yksilö kyennyt todistamaan olleensa henkilöönsä kiistatta kohdistuneen vainon kohteena miljoonat pakenevat toivottomuuden vuoksi kodeistaan.

Euroopassa keskitytään siis tutkimaan oiretta, joka ei vastaa taudin todellista kuvaa.

Toivottomuus on kooste asioita, joihin kollektiivinen vainon ja hengenlähdön uhka kuuluu olennaisena, mutta ei yksinomaisena syynä. Toivottomuuteen kuuluu mm. etteivät lapset ole pahimmillaan päässeet useampaan vuoteen kouluun, että entinen kotiseutu on tuhottu maan tasalle tavalla joka tuntuu peruuttamattomalta. Mielentilaan vaikuttaa myös varmuutta lähentyvä oletus siitä, ettei työtä tai toimeentuloa ole missään näköpiirissä, vaikka kuinka kauaksi tulevaan kurkottaisi.

Toivottomuutta tuottaa tieto siitä, että pakolaisen polulle kerran päätyvällä on nykyisin edessään kymmenen, kaksikymmentä vuotta pakolaisen elämää. Suurimmalla osalla maailman pakolaisista se tarkoittaa monotonisen toivotonta ja tarkoituksetonta kituuttamista ylikansoitetuissa pakolaisleireissä.

Vajaat 1,3 miljoonaa on tehnyt oman ratkaisunsa, ja saapunut viime ja kuluvan vuoden aikana Eurooppaan. Lähi-Idässä on miljoonia, joiden lähtöä estävät erilaiset asiat köyhyydestä alkaen, mutta joista monet kyetessään kyllä lähtisivät. Maailmalta heitä löytyy miljoonia lisää.

Kaikille maailman pakolaisille tärkein yhteinen tavoite on selkeä: palata kotiin. Se säilyy sitkeästi silloinkin kun pakolaisuus on vienyt vuosikymmeniksi vieraille maille. Toisen polven pakolaisistakin moni pitää paluuta vanhempiensa kotimaahan realistisesti mahdollisena, jos siihen tarjoutuu tilaisuus.

Kotiin paluun toive on niin vahva, että noin kuusi kymmenestä maailman pakolaisesta on paennut vain jonnekin oman maansa rajojen sisällä, ja suurin osa lopuista löytyy naapurimaista.

Kotiin paluu putoaa kakkossijalle vain, jos todellisuus näyttäytyy pysyvänä toivottomuutena, ja jossakin häivähtää toivon kipinä.

Jos pakolaiskriisiin halutaan vaikuttaa, vaikutuksen tulisi ensisijaisesti kohdistua toivottomuutta laukaisevien syiden poistamiseen tai niiden minimointiin niin pakolaisten kotimaissa kuin muualla sijaitsevissa pakolaisten olinpaikoissa.

Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja kansallisen lainsäädännön yksityiskohtia tulisi niitäkin tarkastella edessämme nyt näyttäytyvää todellisuutta vasten sen sijaan että niitä nyt osin käytetään perusteena sulkea silmät.

Olisi tärkeää että Suomi käyttäisi hyväkseen tilaisuudet profiloitua maana, joka pyrkii kansallisella lainsäädännöllään ja päätöksillään pitämään yllä korkeinta mahdollista humanitaarisen etiikan tasoa sen sijaan että se pyrkii kopioiman ankarimmat verrokkimaissa käytössä olevat käytänteet.

Maahanmuuttoviraston uudet Irakia, Afganistania ja Somaliaa koskevat turvallisuustilannemääritykset ovat valitettavia ja lyhytnäköisiä. Tarvittaisiin pikainen uudelleenarvio, joka huomioi maiden eri osissa vallitsevan todellisuuden. Yksilökohtaisen, todisteellisen vainon lisäksi päätöksiä tehtäessä tulisi huomioida kollektiivisen, sattumanvaraisen vainon todellisuus suojelun myöntämisen perusteena.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Millä tavalla kotimaansa tulevaisuudesta toivonsa menettäneiden ottaminen Eurooppaan auttaa näiden maiden kehitystä? Eikös se ole juuri väärä signaali?

Osaltaan varmasti pilvilinnoja elätellään Euroopasta, mutta minimielämäntaso täällä voi silti olla parempi vaihtoehto monelle.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

EI: "Millä tavalla kotimaansa tulevaisuudesta toivonsa menettäneiden ottaminen Eurooppaan auttaa näiden maiden kehitystä? Eikös se ole juuri väärä signaali?"

Hätä kaikkialla maailmassa on aina tässä ja nyt. Kaikkialla hakeudutaan turvallisempiin oloihin, olkoon se turva vähäistäkin. Niin se menee, haluamme tai emme. Noiden kotimaiden auttaminen ja turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen eivät ole toisensa poissulkevia asioita.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Irakissa hallitus valtaa hyvää vauhtia alueita takaisin. Jos Helsingissä sodittaisiin, voisivat täälläkin kansa paeta Lappiin. Kuvaavaa on myös se, miten "sotaa ja vainoa pakenevat" palaavat mieli hyvin kotimaahansa jos euroopan kiertue ei suju suunnitelmien mukaan, osa turvapaikan saanneista palaa sinne jopa lomalle.

Afghanistanissa taas iskuja ei pääosin kohdisteta kantaväestöön, vaan rauhanturvaajiin ja heidän tukijoihinsa ja Somaliassa raporttien mukaan ole epävakaata muuta kuin pääkaupungissa, muualla voi elää pelkäämättä tulla ammutuksi.

Mitä pakolaisten siirtolaisuuden motiiviin tulee, suurin osa myöntää tulevansa paremman elämäntason takia. Euroopalla ei ole mitään rahkeita (saatikka velvollisuutta) varsinkaan tässä taloustilanteessa tarjota heille sitä.
Sen sijaan että heidät otettaisiin tänne, mikä maksaa miljardeja, heidän kotiensa olosuhteita pitäisi parantaa. Ulkomaanavustuksilla voisi rahoittaa kouluja ja rakennusyrityksiä, joiden luoma sivistys ja infra edesauttaisi parempaa elämäntasoa.

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

AP: "Afghanistanissa taas iskuja ei pääosin kohdisteta kantaväestöön, vaan rauhanturvaajiin ja heidän tukijoihinsa ja Somaliassa raporttien mukaan ole epävakaata muuta kuin pääkaupungissa, muualla voi elää pelkäämättä tulla ammutuksi."

Voisit olla oikeassa, ellet olisi väärässä, mutta koska olet väärässä, et voi olla oikeassa. Tiedoksesi, että osa kantaväestöstä (noin 15 prosenttia väestöstä) eli hazarat ovat vainon kohteena: he poikkeavat muusta väestöstä ulkonaisesti, sillä mongolipiirteet näkyvät heissä vaihtelevassa määrin ja he ovat myös pääosin shiioja muutoin sunnilaisessa Afganistanissa. Tämä on ollut jo kauan, on ja ilmeisimmin tuleekin olemaan vainon peruste. Vainoajat ovat yleensä pashtuihin lukeutuvia talibaneja ja talibanien uutena kilpailijana myös paikallinen daesh (=ISIS).

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Miksi sitten kaikki muut ovat Suomen raja-asemilla paitsi nämä hazarat?

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu Vastaus kommenttiin #5

Suomeen(kin) turvapaikanhakijoina saapuneet afgaanit ovat suurelta osin hazaroita.

Käyttäjän PekkaReinikainen1 kuva
Pekka Reinikainen

Hei Aleksi Parkkinen: "Afghanistanissa taas iskuja ei pääosin kohdisteta kantaväestöön, vaan rauhanturvaajiin ja heidän tukijoihinsa ja Somaliassa raporttien mukaan ole epävakaata muuta kuin pääkaupungissa, muualla voi elää pelkäämättä tulla ammutuksi."

Amnestyn juuri julkistaman raportin mukaan noin tuhat Afgaania päivässä on kuluvan vuoden alkukuukausien aikana joutunut pakenemaan kodeistaan. Kolmessa vuodessa maan sisäisten pakolaisten määrä on tuplaantunut kuudestasadastatuhannesta 1,2 miljoonaan.

YK:n mukaan yli 3.500 afgaanisiviiliä kuoli ja yli 7.000 haavoittui vuoden 2015 aikana.

Somaliasta muistan kuluneelta vuodelta ainakin yhden hotelli-iskun, yhden ravintola-iskun, ja yhden lähes onnistuneen lentokoneen räjäytyksen. Al-Shabaab -järjestö kontrolloi tappioistaan huolimatta edelleen merkittäviä alueita maassa.

Toimituksen poiminnat